Paradoksaalisesti kirjassa ei kuitenkaan taideta puhua palkasta juuri lainkaan. Tämä ei sinänsä ole puute, sillä nykyään muusta tuskin puhutaankaan yhtä paljon kuin rahasta tai sen puutteesta.

Häpeän kokemukset myös vaihtelevat suuresti: asia, joka saa yhden ihmisen häpeämään, ei välttämättä vaikuta toiseen mitenkään, ja jotkut eivät tunnu kokevan häpeää juuri mistään.

Häpeän kokeminen itsessään on kuitenkin universaali ilmiö, vaikka sen ilmenemismuodot vaihtelevat.

Useimmiten häpeää on tutkittu lähinnä yksilön kokemuksena. Tämä johtaa helposti yksilön leimaamiseen ja pahimmillaan jopa ulossulkemiseen työyhteisöstä.

Pelokas yksilö pyrkii myös peittämään häpeänsä sekä sen synnyttämät virheet tai siirtämään vastuun niistä jonkun muun kannettavaksi.

KIRJA:
Petri Virtanen:
Polttava palkka. Häpeän kokemus työelämässä
Art House 2026

KIRJA nostaa yksilön rinnalle koko työyhteisön kollektiivisena toimijana.

Millaiset ovat työyhteisön sosiaaliset normit? Miten työyhteisö suhtautuu häpeään? Millaisen tiedon ja millaisten toimintamallien varassa se toimii?

Avoimuus, kannustavuus, luottamus, empatia, ratkaisukeskeisyys, myötätunto, kokemus oman työn hallinnasta, pitkäaikaiset työsuhteet sekä muut yhteisölliset hyveet auttavat häpeän tunnistamisessa, julkituomisessa ja rakentavassa käsittelyssä.

Valitettavasti kehityssuunta näyttää nykyisin olevan pikemminkin päinvastainen.

Tärkeää on myös ymmärtää, että häpeällä on myönteinen puolensa. Se tekee ihmisen tietoiseksi virheistään ja omista rajoituksistaan. Täysin häpeätön yksilö toimii helposti kuin psykopaatti tai ainakin lähestyy sellaista toimintatapaa.

Kirjassa todetaankin, että häpeäkirves heiluu nykyään ahkerasti työyhteisöissä, erityisesti politiikassa. Häpeää käytetään välineenä, jonka avulla erottaudutaan muista ja pyritään nousemaan vastustajien yläpuolelle.

Kirja viittaa Yhdysvaltojen nykyiseen presidenttiin, jota voi pitää suorastaan häpeämättömyyden symbolina.

Toinen kysymys onkin, mitä tällainen häpeämätön käytös tekee itse asialle, yhteisöille, työnteolle ja lopulta työn tulosten laadulle.

KIRJASSA esitellään kolme häpeän lajia: henkilökohtainen häpeä, ihmisten välisiin suhteisiin liittyvä häpeä sekä globaali häpeä.

Ensimmäinen juontuu lapsuuden traumoista ja voi seurata ihmistä läpi elämän. Toinen liittyy työpaikalla syntyvään häpeään sekä sen käsittelyyn.

Kolmas laajenee yksilöä ja työyhteisöä suuremmaksi ilmiöksi, koko maapallon mittakaavaan. Sen taustalla on ajatus siitä, että ihmiset ovat sekä yksilöinä että yhteisöinä pohjattoman ahneita ja itsekkäitä.

Kolmas häpeän laji johtaa lopulta koko ihmiskunnan totaaliseen tuhoon, mikäli kehityksen annetaan jatkua tiettyyn suuntaan.

Juuri nyt tämä kolmas vaihtoehto näyttää valitettavan todennäköiseltä.